tiistai 5. marraskuuta 2013

Puskajussien elämää

Taas kerran on jäänyt kirjoitteleminen, tapahtumien puutteesta johtuen kai.. Tuntuu vähän turhalta kirjoitella kuinka hengaillaan ponien kanssa kotona käymättä missään ja tekemättä mitään erikoista.. Noh, jos nyt kuitenkin koittaisi laittaa jonkin sortin päivittelyä, mitä on ollut tekeillä viime aikoina.

Voodoolla olen ajellut aika laiskasti viime aikoina, oikea termi taitaisi olla joskus ja jouluna. Poni on aina lenkillä ollut virkeänä ja hölkötellyt menemään mielellään. Varsinkin yksi pätkä tiestä on sen mielestä selkeästi hiittisuora, koska siinä se aina haluaa itse paahtaa menemään hirveetä kyytiä. Niin kauan kun ei riko laukalle, saa poni juosta sydämensä kyllyydestä. Lenkin jälkeen poni on päässyt pitämään maailman söpöintä loimea päällään, mikä saa Karkin olemaan aina yhtä kummissaan.

Voodoo lähdössä lenkille



Karkki-neidille olen heittänyt muutaman kerran valjaat niskaan ja ollaan käyty köpöttelemässä ympäri pihaa ja hienosti tyttö on ollut. Se ei kyllä pelkää oikeastaan mitään! Tai jos jotain pelkää, tuijottaa sitä hetken ja jatkaa sitten matkaansa ilman kummempaa pölhöilyä. Siltä on myös loppunut "töissä" ollessa hurjana kavereiden perään haikailu, ei tarvitse koko ajan loikkia ja kiljua kun on niin yksin maailmassa. Kaikin puolin fiksu pikku tammanen<3.



Pöykkyrä möykkyrä vöykkyrä murheen kryyninen. No ei nyt aivan. Meiän kentälle on aika pitkä kävelymatka ja sen saa aina taluttaa sinne, koska ponin mielestä pihasta lähteminen ratsain on maailman kamalin juttu. Bravuuria on keuliminen niin, että hyvä kun pysyy pystyssä, peruuttaminen kaikkea päin (aina traktorista puimuriin lähtien) ja 180 asteen pikakäännökset. Olen sitten todennut, että ehkä helpommalla pääsee, kun taluttaa idiootin kentälle. Ratsastuksen jälkeen pystyy kyllä hienosti kävelemään kotiin ratsain ja käymään muutenkin vähän kiertelemässä mettäteillä, mutta ennen ratsastusta ei tule kuuloonkaan. Asiaa toki voisi auttaa, jos ratsastus olisi vähän säännöllisempää... Töissä Pöykky kyllä käyttäytyy hyvin. Mä en sillä nyt viime aikoina oo hirveemmin mennyt itse, Tiina on sillä käynyt jokusen kerran vääntämässä. Ihan nätisti neiti on mennyt.

Tiina ja Pöykky

Todistetusti mäkin oon käyny selässä :B


Kengittäjä kävi tässä jokin aika sitteen ekaa kertaa tälle syksylle täällä kotikonnuilla. Edellinen kenkäys sattui juuri sopivasti ennen kuin toin pollet kotiin, niin nyt hepat (lähinnä Pöykky siis) olivat ehtineet tottua uusiin (no okei, tottua uudelleen, eihän tää nyt niin outo paikka sillekkään oo) maisemiin ja ei ollut niin hirveästi kyttäiltävää niillä. Sen lisäksi olen ottanut tavaksi antaa Pöykylle sapuskaa töitten jälkeen tuolla "kengityshallissa", jotta se on keskittynyt siihen ja saanut positiivisia elämyksiä kyseisestä paikasta. Ekan kerran kun sen nääs talutin halliin sisään, tamma ei meinannut pysyä housuissaan kun sopivasti tuuli kolautteli ja rapisteli jotain ja Karkki laukkaili ulkona. Mutta eniweis. Kengityspäivä siis koitti. Kysyin Tommilta, että alotetaanko hulluimmasta vai kiltimmästä, tosi yllättäen halusi aloittaa kiltistä. Eli Voodoo pääsi siis ekana vuoluun, sitten Karkki ja viimeisenä Pöykky. Lapset käyttäytyivät oikein nätisti, mitä nyt Karkin piti koittaa muutaman kerran vähän nykäistä etujalkoja laitettaessa. Sitten koitti Pöykyn vuoro. Oli kyllä aikamoinen yllätys, tamma seiso kuin tatti ja ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Tommi oli järkyttynyt kun Pöykky ei ollut tiputtanut yhtään kenkää tällä kengitysvälillä :D Pöykkis sai jo hokit alleen, vaikka ei nyt vielä mitkään hirveen talviset kelit ole, mutta seuraava kengityskerta on vasta joskus joulukuun puolella, niin parempi ottaa varman päälle.

Kengityshalliin totuttelua


Muuten tallielämä on ollut aika lepposaa, ruokintaa, uuden paalin nostoo tarvittaessa, heppojen totuttamista automaattiselle vesikupille ja tallin siivousta avantin avustuksella. Hepat on niin tottuneita jo tuohon pieneen vihreään koneeseen, etteivät korvaansa lotkauta sen nähdessään. Yksi päivä naureskelin tätä kun siivosin tallia samaan aikaan kun Tiina laittoi Pöykkyä kuntoon ratsastusta varten. Pöykky pelästyi karsinan takaseinälle, kun loimi tipahti lattialle käytävällä, mutta kun ajoin avantin kauhan sisään talliin, poni vaan vähän vilkaisi että aijjaa. On nuo hepat huvittavia :D

Tytöt työnjohtajina

Muruseni<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti