perjantai 15. helmikuuta 2013

Tätiratsukko tuuppaa taas

Jospa nyt välillä kirjottelis taas tuosta Pöykystäkin, tuppaa jäämään kirjottelematta kun ei mitään sen erikoisempaa tapahdu :D. Ollaan Pöykytelty meneen, välillä huonommin ja välillä paremmin.

Anyways. Tänään oli Terhin tunti. Pöykkyrällä oli yksi vapaa alla ja muuten suht löysä viikko, joten se oli melko pirtsakkaana. Kenttä oli aurattu, ihanaa<3. Pöykky tuntuis tykkäävän pahaa hangessa möyrimisestä, ei aina toimi niin hyvin kun lumikerros kasvaa. Alkuun lämmiteltiin elikoita. Pöykyllä taas kesti hetken ennen kuin dieseli lähti käyntiin ja olihan sillä jonkin verran ylimääräistä f*ck u energiaakin. Neiti oli alkuun vähä sitä mieltä, että teeppähän keskenäs, mutta alkoi tuo sitten pehmenemään. Tehtiin alkuun käynnissä ympyrällä pieniä takaosan väistätyksiä ulospäin, tai siis ainakin tarkoitus oli. Oikeessa kierroksessa ei tahtonut oikein tulla mitään, kauhia vastustelu päällä ja pohje ei oikeen meinannut mennä läpi. Koitin sitten virheellisesti korjata ohjalla ja eihän siitä sitten oikeen tullut munia eikä poikasia. Otettiin välillä toiseen kierrokseen, vasemmalle oli huomattavasti parempi ja jopa rentoutui vähän.

"joo meehän keskenäs niitä väistöjäs.!"


Jostakin syystä mun pohkeet alkoi pysymään paremmin kyljissä kiinni, on ollut sitä(kin) ongelmaa, että pohkeet lepattaa missä sattuu, mutta tänään oli vähän parannusta. Tosin oikee pohje ei ollut aivan yhtä hyvin hollilla. Mun oikee pohje tuntuis olevan selkeesti heikompi kuin vasen. Istun myös vinossa. Tänään jotenkin tiedostin paremmin noita kinttujani, lol. Mä veikkaisin, että toi oikeen puolen heikkous juontaa apauttiarallaa 12 vuoden taakse, kun suoritin silloisen heppani Nepan selästä tyylipuhtaan laskeutumisen jäisen uran reunalle lonkka edellä pukkirodeon päätteeksi. En silloin seuraavana päivänä pystynyt edes kävelemään kunnolla, mutta nuorena ja tyhmänä ajattelin, ettei tuo nyt niin vakavaa ole enkä käynyt näyttämässä sitä. Siitä seurauksena en tänä päivänäkään pysty istumaan risti-istunnassa ja jos ratsastan vähänkin leveämmällä hevosella ilman jalustimia niin jalka alkaa puutua. Olettaisin, että suattaapi sama vaiva olla tässäkin taustalla. Pitäis ehkä käydä josain jäsenkorjaajalla tai jossain, jos sieltä vaikka löytyisi apu. Tässä joskus sitten (ts. kattellaan uudestaan seuraavan 12 vuoden jälkeen ;P)

Mutta siis, palataanpa takaisin tähän päivään. Jonkin aikaa väistöjä tankattuamme otettiin sitten ravia, ympyrällä edelleenkin. Pöykky oli edelleenkin liikkeellä syö pääs-mentaliteetilla, oikein tunsi kuinka neiti oli valmiina räjähtämään johonkin ilmansuuntaan väärästä liikkeestä. Jatkettiin ravia vaan niin kauan, että oikeassa kierroksessa se sitten lopulta pehmeni ja rentoutui, oli kyllä hieno. Otettiin myös laukkaa, ja oli poijaat messevää menoa. Otettiin välissä hieman käyntiä ja odoteltiin kun Tiina hioi kuvioitaan ja Pöykkyrä sai vähän puhaltaa. Sitten jatkettiin vielä vasen kierros, ensin ravissa, oli taas heti alkuun vähän tuimempana ponski, mutta pehmeni, joten otettiin vielä vähän laukkaa. Ravailin lopuksi pitkällä kaulalla ja sitten vaan alas seläästä ja loppukäynnit taluttaen. Pöykky tuntui tänään jotenkin normaalia korkeammalta :D Ehkä se johtui lumikerroksen puuttumisesta tai jotain :D. Poni oli aikas märkä, joten ei muuta kuin loimi niskaan hetkeksi aikaa.






Joo-o, mulla taitaa olla vähä masokistinen mielenlaatu tai muuten vaan viiraa päässä ja pahasti, mennään lauantaina koulukisoihin vääntään oikein kaks luokkaa O_O Oh well, eipä mua fiksuudesta oo oikeen koskaan voinut syyttää :D. Josko vähä paremmalla onnella tällä kertaa kuin viimeksi, siittä fiaskosta ei voi kyllä mennä kuin ylöspäin.. :D

1 kommentti: