Voodoo sai taas tässä yksi päivä päähänsä, että tarhasta karkailu on mukavaa hommaa. Se ei ole sitä temppua harrastanutkaan sitten viime kevään, joten ehkä nyt oli taas aika. Tarhassa ei ole kiertänyt sähkö aikoihin, koska alin lanka oli jäänyt lumikerroksen alle, mutta en ollut saanut aikaiseksi tehtyä asialle mitään niin kauan kun vekarat pysyivät aidoissa. Aika pitkät piuhat näköjään Vudinskilla, mutta huomasipa se sitten lopulta. Se luikahti muutaman kerran heinähäkin vierestä lankojen välistä ja lähti seikkailulle pitkin pihaa. Karkki on niin fiksu, että pysyi aidoissa, kova kiljuminen ja juoksentelu vaan kävi.
Kyllästyin sitten kesken töiden ponin pyydystämisreissuihin ja laitoin tarhan puolen metrin hankien vaatimaan kuntoon. Kytkin alimman langan pois sähkön piiristä ja nostin alalankojen kiinnityksiä ylemmäs kriittisimmistä kohdista. Sitten vaan sähköt takasin päälle ja Voodoo testailemaan. Ryökäle tuli taas röyhkeästi aidalle notkumaan. Seisoskelin hallin nurkalla seuraamassa tilannetta ja penikka katto muhun päin oikee itteensä tyytyväisen näkösenä ja alkoi pujottautuun pihalle. Auta armias sai sellaaset tärskyt ryntäilleen että kyllä loppu mönkiminen ku seinään. Nauroin sille pää punasena tovin, oli ponilla sen verran järkyttynyt ilme naamallaan :D. Jospa tuo nyt sitten otti opikseen, nyt on saanut olla pari päivää ilman ylimääräsiä lenkkeilyitä.
Tänään Jemina ja Susanna tulivat ajamaan Voodoolla. Otin Karkin mukaan hetkeksi kävelylle, kattoon onko ne kärryt pelottavat ja onko tosiaan olemassa maailmaa tarhan ulkopuolella. Nakkasin sille vielä huviksi loimenkin niskaan niin sai sitten siihenkin totutella lisää. Neiti tepsutti innokkaana ensimmäisenä, ei epäröinyt pätkääkään vaikka pörräs traktorii ja oli kaiken maailman pelottavia asioita matkan varrella. On täällä meillä ainakin siinä mielessä tosi hyvä varsan kasvaa, että tottuu pienestä pitäen kaikkeen mahdolliseen :). Vähän väliä pörrää ties mitä konetta ohi ja kauhee meno päällä koko ajan. Oon niin ylpee tuosta pikkutammasta<3 Ei paljoo fiksumpaa vauvaa voi olla<3. Lykkäsin sen karsinaan loppuajaksi kun Voodoo sai kyytiä, Vudinskin piti taas vaihteeksi vähän kokeilla, että onks tosiaan ihan pakko lähtee lenkille, mutta hyvin meni loppujen lopuksi :). Penska teki vielä lenkin lopuksi tempun, mitä ei oo ikinä aikasemmin yrittäny, jätkä koitti heittää piehtaroimaan kärryt perässä! Mokomaki muksu sai kyllä äkkilähdön takas jaloilleen hyvin nopeesti.. Nakkasin vielä Karkille suitset päähän hetkeksi ja sitten sai muksut palata takaisin heinäkasalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti