tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pikkiriikkisen muuttunut ulkonäkö

Mä oon aivan järkyttävän surkee kaiken tietokoneisiin liittyvän kanssa, joten oon ihan käsi tekeen mitään bannereita tai hienoi ulkoasui tai muita, mutta koitin nyt huvikseni vääntää jonkinlaista uutta bannerii jonkin bannerin tekoa ääliöille-sivun avulla. Ei mikään mestariteos mutta vaihtelu virkistää :D

Heppasten kanssa ei oo hirveemmin tapahtunut viime aikoina. Ollaan Pöykyn kanssa oltu vähän hiatuksella, mutta jospa tästä taas. Eräs tuttuni on alkanut sitä liikuttamaan muutaman kerran viikossa ja itse ratsastelen myös kun joudan ja jaksan. Tänään pikkuisen pyörittiin kentällä, enimmäkseen käyntiä ja vähän ravia. Kentällä on sen verran lunta, ettei ihan täydellä teholla pysty treenaamaan. Neiti oli ihan fiksusti :).

Voodoolla on Jemina käynyt ajelemassa aina välillä, poni on aika poni ollut, pikkuisen pitää aina kokeilla että onko ihan pakko. Shetlantilainen luonne =D. Mutta eiköhän se siittä kun tutustuvat kunnolla, Voodoo on niin fiksu poni, että sen kanssa kyllä tulee juttuun :)

Karkkiloinen kainaloinen se vaan kasvaa ja kasvaa. Nyt nekin ovat Voodoon kanssa jo uskaltautuneet aloittamaan talvikarvan tiputuksen ja huhhuijaa siinä onkin tiputettavaa.. Kunnon karvamammutit! Joku aika sitten heitettiin neidille Voodoon valjaat niskaan totutuksen merkeissä, häntäremmi tuntui vähän ällöltä ja ohjilla kosketteleminenkin oli pikkuisen ikävää. Mutta nätisti hän oli loppujen lopuksi :).

Loppuun vielä randomeita kuvia.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti