sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Noulife

Joopajoo, niin se vaan jää se kirjoottelu. Jos nyt taas pikkaasen koittaas heittää jotaan pientä, vaikkei hirveempiä ookkaan tapahtunut.

Pöykkyrä sai joku aika sitten kesäkengät alleen ja samalla kengän koko vaihtu 4. Jättiräpylät! No onpa tuo muutenkin aika kookas :D. Myös kakarat vuoltiin, Voodoo käyttäytyi tapansa mukaan esimerkillisesti. Karkki vähän venkoili etupään kanssa, mutta kaikki jalat saatiin kuitenkin siisteiksi.




Karkki ja Voodoo on ihan kauheen rumia! Niillä on vieläkin ihan jäätävä talvikarva päällä (puolet on kyl jo tippunut), kauheen näköstä! Karkki ei oikeen tunnu tietävän minkä värinen olisi, sillä on tommonen tumma alusvilla vielä päällä, mutta päässä kun on laikkua ihan täyttä kesäkarvaa, niin se on ruskeeta. Confusing :D. Pöykky on jo täydessä kesäkarvassa ja on muuten hieno<3

Kävin tänään siivoomassa tallian ja ratsastamassa Pöykyllä. Viime kuussa jäi tallinsiivouskiintiö vähän vähille kun oli jäätävä työputki päällä, joten nyt sitten koitan siivoilla senkin edestä :D. Tallinomistaja heppa oli pyöräyttänyt aamulla äitienpäivän kunniaksia aivan ihanan söpön pikku orivarsan, joten sitä piti tietenkin ihastella :).


Kauhu oli valmennuksessa ja Kipa tietenkin varsoineen tallissa, joten pikku Pöykky parka oli yksin tarhassa ja koitti kovaa kyytiä talsia aidanvierustalle polkua kun oli niiiiin kamalaa olla yksin. Kun hain sen sisään, se vähän väliä tökki mua ja puhalteli ja oli söpö höppänä, kai oli niin onnellinen kun pääsi hetkeksi talliin kaverin kanssa :D Laitoin neidin pikana kuntoon ja sitten lähdettiin kentälle. Poni oli aivan täpinöissään kun oli niin pelottavaa kaikki. Käveltiin varmaan puoli tuntia ihan vaan tarkotuksena saada poni kuulolle edes pikkasen, mutta se oli ihan piip pööp ja karseen tuntuinen lentoon lähdössä oleva ruutitynnyri. Pusikosta rapisteli yhtäkkiä joku naapurin likka katsomaan heppaa ja Pöykkyhän tietysti sai sykärin, mikä pinkki hirviö hyökkää hänen kimppuunsa puun takaa apuaa. Se pelästy ja singahti jonnekkin päin, roikuin selässä puoliksi lentämäisilläni mutta pysyin kuitenkin kyytissä :D. Sykärin jälkeen se oli kuin eri hevonen, keskittyi paljon paremmin ja tehtiinkin sitten hommia hetki vähän kiivaammalla tahdilla. Mistä lie johtui moinen muutos, vai aloinko sitten vaan itse ratsastaa topakammin kun oli yleisöö xD.

Ratsastuksen jälkeen riisuin ponin ja vein sen takaisin tarhaan heinätupon kera, sinne se jäi vähän rauhallisempana mussuttamaan.

Olipas kyllä aika turha kirjotus tämä, mutta tulipahan tehtyä :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti