Lauantaina oli sitten tunti. Kenttä oli aurattu, joten päästiin tekemään vähän paremmin. Pöykky oli ihan tosi hyvä! Pitkien käyntien jälkeen sain sen aika nopeasti ravissakin hyvin kuulolle. Ratsastus tuntui helpolta ja kevyeltä viime aikaisen tappelemisen sijaan. Otettiin myös laukkaa pääty-ympyrällä. Pöykylle on vasen kierros helpompi, joten alotettiin siitä. Otettiin ensin nostoja ja sitten pidempi pätkä laukkaa ympyrällä. Se oli jo oikein hyvä :). Pikkaasen epätasainen, mutta oikeaan suuntaan mentiin :). Toiseen kierrokseen otettiin vähän kevyemmin. Se heitti jonkun ihme wannabe pukin ja meinasi lentää perseelleen samalla, oli kyllä huvittavan tuntuinen. Kaikenkaikkiaan oon tosi tyytyväinen ja jäi hyvä fiilis :). Tätiratsastajan is very happy! Ehkä en ihan vielä ryhdy vaan shettis kärryttelijäksi sittenkään :P
maanantai 14. tammikuuta 2013
Paistaa se risukasaankin
Viime viikko oli Pöykyllä aika helppo. Se liikkui vaan kolmena päivänä. Torstaina juoksutin, perjantaina tuuppasin vähän ja lauantaina oli Terhin tunti. Aletaan pikkuhiljaa nousta täältä suosta, poni on alkanut kulkemaan vähän paremmin takapakin jälkeen. Perjantaina ratsastin vain kaikki askellajit läpi. Pitkään käyntiä alkuun, neiti rennoksi ja kuulolla. Sitten ravia lähinnä uraa pitkin ja päätyyn tallatulla ympyrän uralla, kenttää ei vielä silloin ollut aurattu. Ravissa Pöykky oli ihan ookoo. Laukassa se oli tosi kummallinen, kauheen haluton liikkumaan. Liekö sen mielestä ollut liian rankkaa möyriä hangessa vai mikä oli. Oli vähän mixed feelings tuosta ratsastuksesta, osittain oli tosi hyvä muta...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti