Sigu 23.2.2011 |
Toukokuun 2. päivä Sigu eli Sigma muutti uuteen kotiin. Jalkavaivaisesta tammasta luopuminen oli sillä hetkellä oikea ratkaisu, koska minulla ei ollut aikaa ja jaksamista hevosen liikuttamiseen, joka ei kestänyt täysipainotteista liikuntaa. Myin sen uuteen kotiin, jossa se saa osakseen paljon rakkautta ja oikeanlaista liikuntaa.
Toukokuussa myös ponit Voodoo ja Vesku muuttivat kesälaidunten ajaksi Kihniöön erään tutun tilalle. Veskun myin vielä toukokuun puolella, koska minulla ei ollut aikaa kahden ponin liikuttamiseen ja koulimiseen töitten ja varsan odotuksen ohessa. Vesku pääsi oikein hyvään kotiin, josta on kuulunut pelkkää hyvää ponin nykyisestä elosta :). Voodoo jäi Kihniöön kesäksi, samoin Karkki ja Minni.
![]() |
Vesku opettelemassa kärryponin hommia |
Syyskuussa lauma muutti takaisin meille kotiin, muutin tallin pihattoratkaisuksi. Minua alkoi myös turhauttamaan ratsuhevosen puuttuminen, joten aloin etsimään uutta heppaa todenteolla. Loppukuusta löysin Hämeenkyröstä 4-vuotiaan pv tamman Cassiopeyan. Tuolloin vielä Almana tunnettu tammaneiti sai hyvin nopeasti uuden lempinimen, siitä tuli ensimmäisen kengityskerran jälkeen Pöykky. Vaikea varmaan arvata, miksi moisen nimen sai :D.
Lokakuun lopulla totesin, että nykyinen talliratkaisu ei sovi viiden hevosen laumalle (Tiinan Kauhu-pollekin asui meillä), joten tulin siihen tulokseen, että nyt häipyy isot hepat. Kauhu ja Pöykky muuttivat Kihniöön karsinapaikkahepoiksi ja Karkki ja Voodoo jäivät kotiin pitämään pystyssä pihattoa. Minni valitettavasti ei enää olisi selkäongelmansa takia kestänyt talvea pihatossa, joten Tiina joutui tekemään vaikean, mutta hevosen parhaaksi olevan ratkaisun. 30.10 Minni laukkasi vihreämmille laitumille. Kiitos sille näistä hetkistä (itse sitä melko tarkalleen 2 vuotta hoidin eri tallipaikoissa), ja eritoten kiitos arvokkaasta lahjasta, Karkki-varsasta. Muistamme sinut aina<3
![]() |
Hyvää matkaa Minni<3 :'( |
Nyt otamme uuden vuoden vastaan haikein, mutta toiveikkain mielin. Karkin kasvua ilolla seuratessa, Voodoon kanssa touhutessa ja Pöykyn kanssa kilpailu-uraa aloittaessa. Pöykyn kanssa oltiinkin ekaa kertaa juuri viikonloppuna koulukisoissa, oli aikamoista säätämistä ja säikkymistä, mutta saatiin rata läpi kunnialla ja arvokasta kokemusta hankittua. Tästä on hyvä jatkaa :)
Pöykky ekoissa kisoissaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti